21. heinäkuuta 2009

Raivopääkissa

En tiedä, mitä tekisin kissalleni. Se on miukunut kovasti sen jälkeen, kun palasimme Tukholman reissulta. Tänään se hyökkäsi kimppuuni. Petasin sänkyä ja se kai oli kissan mielestä kohtuutonta ja raivostuttavaa. Onneksi näin sen elekielestä, mitä on tulossa ja suojauduin päiväpeitolla sen hyökkäystä vastaa. Kissa hyppäsi kimppuuni, mutta sain sen pyydystettyä päiväpeittoon. Yhden kynnen se onnistui upottamaan ranteeseeni. Heitin - kuvaannollisesti - kissan parvekkeelle ja desinfioin haavan.

Mitä tällaiselle raivopääkissalle tehdään? Muuten kiva kissa, mutta näitä hyökkäyksiä se on harrastanut aina. Hyökkäysten välillä saattaa olla pitkiä aikoja, jona aikana alkaa uskoa, ettei se enää tee sellaista. Siksi jokainen kerta järkyttää. Kissan ei kuulu hyökätä raivostuneena ihmisen kimppuun.

Varoitamme vieraitamme aina kissan arvaamattomasta luonteesta. Vieraat eivät sitä halua uskoa, sillä kissa tulee paijattavaksi ja silitettäväksi. Mukava sitä on paijata, koska sillä on hyvin pehmeä turkki ja se kehrää kovaäänisesti. Mutta kun sitä on sen mielestä riittävästi paijattu, se hyökkää, usein varoittamatta.

Minulla on ollut useita kissoja eikä yksikään ole ollut näin aggressiivinen. Ihana Juippi-kissa tuli hieman aggressiiviseksi veljensä Lanssin kuoleman jälkeen. Juippi hyökkäsi jalkoihin silloin tällöin, koska se ei mielestään saanut riittävästi huomiota.

Joka kerta hyökkäyksen jälkeen olen valmis viemään kissan nukutettavaksi. Ehkä se todellakin pitäisi joskus tehdä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä sain tänään eräältä koiranaapuriltani nuhteita. Hän ei voinut ymmärtää, miten eläimen omistajana voin olla, vaikka en tiedä, missä kissani milläkin sekunnilla viilettää. Tietenkään koiran omistamistaja ei voi ymmärtää! Yritin selittää, että olen maalta, missä kissat on aina olleet vapaita. "Mutta nyt me ollaan kaupungissa", kuului vastaus. Pitäköön pikkusielu mielipiteensä ja surkean rakkinsa narun päässä. Minä ja kissani olemme vapaita sieluja!

beettiska kirjoitti...

Minulla ei ole ollut varsinaisesti ihmisille agressiivista kissaa, mutta yksi oli sellainen, että se ajoi koirankin karkuun. Yksi kissi joskus aikoinaan omasi aika ikävän tavan; jos pääsi vaatehuoneeseen, kusi vaatteisiin...Kerrankin huomasin vähän liian myöhään päälläni olevan kustun paidan...hyi! Vieläpä leikattu naaraskissa! Ei ongelmaa, jos piti huolen, että se ei päässyt vaatehuoneeseen. No, kerran kyllä kusi kaverini laukkuun!

Jenni kirjoitti...

Onko kissa ehkä turhautunut tai kärsii huomion puutteesta? Me emme ajatelleet, että meidän kissa olisi mitenkään aggressiivinen tai levoton, hieman villi vain, kunnes otimme toisen kissan. Sen jälkeen ensimmäisenkään ei ole pitänyt roikkua kiinni jaloissa ja huutaa eikä esim. mennä kiellettyihin paikkoihin. Eli ilmeisesti se oli ollut turhautunut, mutta me tyhmät ihmiset emme vain tajunneet tätä, kun kissa ei kuitenkaan ollut varsinaisesti aggressiivinen (hyökkäilystäkin on kokemusta, mutta se oli ajoilta ennen kastraatiota).

Vaikea juttu joka tapauksessa, kun kissan pään sisälle ei pääse kurkkaamaan. EIkä toinen kissa ole mitenkään takuuvarma ja helppo ratkaisu sekään.

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Huomiontarpeesta voi toki olla kysymys. Niin ainakin oli Juippi-kissan kohdalla, joka veljensä menetettyään kaipasi ihmisiltä enemmän huomiota kuin aikaisemmin. Mutta tätä Osku-kissaa huomioidaan paljon, paijataan ja pidetään sylissä.

Toista kissaa emme voi ottaa. Sisaren kissat ovat olleet meillä hoidossa usein ja Osku suhtautuu niihin murhanhimoisesti - ei onneksi kaiken aikaa. Jos ottaisimme pienen suloisen kisun, ei se mitenkään pärjäisi 12-vuotiaalle leikatulle kollille.

Sooloilija kirjoitti...

Minulla oli vuosia sitten juuri samanlainen kissa; se hyökkäsi arvaamatta aina kimppuumme. Se oli leikattu poikakissa.
Ne hyökkäykset olivat aika rajujakin, ja sattuivat usein öisin, jolloin nukuin. Ei ollut kivaa! Sydänkohtauksen partaalla olin monena yönä..

Koskaan emme saaneet selville mistä tämä hyökkäily johtui. Kun meille syntyi ensimmäinen vauva, ei voinut kuvitellakaan, että olisimme pitäneet kissan. Kissalla oli ollut jo pitkään pahoja virtsavaivoja, jotka eivät parantuneet lääkekuureillakaan, ja ikääkin sillä jo oli. Joten se lähti kissojen taivaaseen.

Se oli kova pala, sillä kissa oli kuulunut elämääni yli 14 vuoden ajan.

Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, kun minulla on nyt kaksi suht normaalia kissaa, niin huomaan, että tämämä kissa oli selvästi jollain tavalla luonnehäiriöinen. Eihän se voinut aina olla turhautunutkaan..

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Osku ei onneksi ole harrastanut yöhyökkäyksiä. Jos se sellaista tekisi, veisin sen kerrasta nukutettavaksi. Vaikea ratkaisu se olisi silti, sillä Osku on ollut kissamme 12 ja puoli vuotta.

Sooloilija, sinunkin kissasi oli leikattu poika. Voisiko kissan leikkaaminen aiheuttaa myöhemmin aggressiivisuutta?

Öisin Osku tulee usein viereeni nukkumaan. Nyt se on visusti karttanut minua. Se on hyvä, sillä nyt luotan siihen vähemmän kuin aikaisemmin. Ruokaa se on tottunut saamaan minulta, eli kontaktimme rajoittuvat nyt ruokailuun ja parvekkeelle päästämiseen. Ei sekään tunnu hyvältä.